Urbanisaatiolla tarkoitetaan asutuksen keskittymistä kaupunkeihin, niiden lähikuntiin sekä myös uusien kaupunkien syntymistä. On merkittävää huomata, että urbanisaation trendin ennustetaan huomattavasti kasvavan tulevaisuudessa, jolloin kaupungissa asuvien määrän on ennustettu kasvavan vuonna 2030 jo viiteen miljardiin, jolloin kaupungeissa asuisi valtaosa maailman ihmisistä.

Kaupungistumisen kasvaessa asumista tukevien palveluiden tehokas järjestäminen on osa kestävää kaupunkisuunnittelua. Palvelut keskittyvät palvelukeskittymiksi, joissa yhdistyy julkiset ja yksityiset palveluntarjoajat. Yhtenä esimerkkinä voidaan tästä mainita esimerkiksi Espoon kauppakeskus Sello, joka yhdistää kauppakeskukseen kirjaston, musiikkikeskuksen ja konserttisalin.

Kaupungistumisen vaikutukset maailmassa. Kuva: Wikipedia

Kaupungistuminen aiheuttaa useita paineita ja rasitteita ympäristölle sekä myös asukkaille. Asiakaslaskenta ja väeston liikkuvuuden seuranta on avainasemassa, kun uusia rakennuksia tai kiinteistöjä suunnitellaan. Tehokkaalla asiakaslaskennalla voidaan optimoida kiinteistön energiatehokkuutta sekä henkilöresurssien (siivous, vartiointi, ylläpito) käyttöä monipuolisesti. Asiakaspalvelua voidaan ohjata sinne, missä asiakkaita aidosti liikkuu.

Valfin asiakaslaskurijärjestelmä tarjoaa joustavan ja tehokkaan tavan seurata asiakasmääriä henkilötasolla. Samalla voit seurata esimerkiksi keskimääräistä käynnin pituutta kiinteistössä, jonojen muodostumista sekä asiakastyytyväisyyttä kasvontunnistuksen kautta.

Kerro casestasi ja me autamme sinua löytämään sopivan asiakaslaskentaratkaisun!

 

 

Valtteri Kujala tj, Trad. (ICT)

[email protected]